Loppuviikon megablogipostaus

1878 näyttökertaa

Tähän viikkoon ja viime viikonloppuun mahtui niin paljon tekemistä, että blogipäivitykset ovat jääneet tekemättä. Tässäpä siis koostetta niin treeneistä kuin vapaa-ajan jutuista. Read on.

Tosiaan, on ollut niin kiire viikko alkaen tupareiden valmisteluista viime viikolla, useista treeneistä ja mm. jäkematsista. Tässä kun on vihdoin lauantai, välipäivä salilta ja vodaa tulee taivaan täydeltä, niin nyt on aika ottaa wrap-up koko viikosta. Mistähän aloitan.

Järjestin tuparit uuteen asuntoon viime viikon lauantaina ja paikalle oli kutsuttu paljon tuttuja salilta, koulusta ja töistä. Aina kun ajattelet, että nyt järjestän bileet, niin se on vielä silloin hyvä idea ja hommaa odottaa kuin kuuta nousevaa.

Mutta eihän bileiden järkkääminen ole koskaan mikään peace-of-cake. Kaikki jäi viime tinkaan, vaikka kuinka yritti valmistella etukäteen. Kauppareissuja tuli tehtyä kolme ja vielä vikana päivänä pari tuntia ennen bileitä, piti käydä hakemassa lisää boolikulhoja ja sen sellaista.

 

En yhtään ihmettele miksei aivan joka kuukausi ole kotibileitä, sillä sen verran niihin palaa rahaa ja aikaa. Ja vielä kun tällaisella "ukolla" kun ei ole edes valmiina kaapissa käytönnössä MITÄÄN astioita ja esillepanokamaa, niin kaikki piti kerralla hankkia.

Onneksi sain naisvoimaa apuu, niin mutakakut ja muut herkut valmistuivat ilman mun sähläämistä.

Itse olin vastuussa kuitenkin mm. "meat lover" -pizzasta, joka saikin hyvän vastaanoton salimme 100 kiloisten janttereiden keskuudessa.

Kyseessä oli valmispohjapizza, johon ängin 500 grammaa jauhelihaa, 200 grammaa kinkkusuikaleita, pepperonia, puoli kiloa juustoa, kirsikkatomaattia, paprikaa, ananasta ja jalapenoja. Kuulin "kun kerran lihaa laitetaan, niin laitetaan sitä kunnolla" -lausahduksia, joten ilmeisesti maistui!

Muita herkkuja olivat kylmäsavulohileivät sipulin ja tillin kera, ruokaisa lohkoperunasalaatti, pinaattipiirakka, lihapullat ja muuta pientä naposteltavaa. Kaikki ruoat syötiin eikä muuta jäänyt kuin roppakaupalla sipsejä ja pähkinöitä. Job well done siis!

Vieraita saapui paikalle sankoin joukoin. Kutsuin n. 30 ihmistä, joista yli 20 saapui paikalle. Broidille hankin salakavalasti synttärilahjan, jonka vetäisin esille kesken kovimman biletyksen.

Pienen puheen jälkeen hoilattiin synttärilaulut Mikalle. Näytti olevan tyytyväinen. Lahjaksi Mika sai varsin siistin sarjakuva-albumin, johon vielä jokainen vieras signeerasi oman puumerkkinsä.

Muistoja siis niin bileistä kuin synttäreistäkin!

Paikalla muitakin tuttuja kuten Jari Leskinen.

Olkkarikin järjestyi kuin itsestään varsinaiseksi bileluolaksi. Tuoleja riitti hyvin ja jättisohvalla oli mukava pelata Pleikkapelejä isolta tykiltä! Suosikit olivat UFC-peli ja uusin FIFA.

Illan saapuessa maisemat hellivät vieraita ja partsi olikin kovassa käytössä. 

Tuparilahjana mm. 12-vuotias Balvenie, joka maistui hyvin parille tyypille ;)

*

Kävin ostamassa broidin lahjan Good Fellows Comics Store -sarjakuvaliikkeestä. En ollut koskaan ennen käynyt kyseisesä liikkeessä ja vastassa oli persoonallinen kauppias, joka pienen jutustelun jälkeen alkoi avaamaan hieman liikkeen historiaa.

Kauppias on tehnyt alalla töitä 30-vuotta ja on nyt laittamassa valitettavasti lappua luukulle. Erikoislikkeet Suomessa eivät saa tarpeeksi myyntiä aikaiseksi ja vuokrat ovat huikeita. Nytkin siis yksi erikoisharrastuksia edustava liike on poistumassa Helsingin katukuvasta. 

Napsin talteen kuvia sisätiloista ja kyllä se upealta näyttää! Jokaiselle nörtille löytyy täältä jotain. 

*

Keskiviikkona oli KHL-matsi Jokerit vs. Dinamo Minsk. Hartwall-arenan puitteet ovat huikeat ja välittömästi paikalle astuessa tulee todella hyvä fiilis! Yleisö on KHL-matseissa aina mukana ja pelikin on todella aktiivista. En liiemmin seuraa KHL:n pelejä, mutta Jokereiden matseissa on tullut käytyä muutamia kertoja. Lippujen hinnat kun eivät päätä huimaa, niin suosittelen kokeilemaan vaikkei olekaan penkkiurheilun ystävä!

Valitettavasti Jokerit kokivat tappion tässä pelissä, vaikka alkuun peli oli hyvin tasaista. Kolmannessa erässä Minsk upotti maalin ja peli päättyikin nopeasti sen jälkeen. 

*

Päätin hieman kiristellä tähän väliin, sillä parin viikon päästä saattaa olla salilla uusia kuvauksia uuden kuvaajan kanssa. Olen työstämässä uutta kotisivua omille blogeille, niin sinne on kiva saada freessiä kuvamatskua! 

Tässä vähän tämän hetken kuntoa, paino huitelee siellä 85kg:ssa ja suonet näkyy yhä jos vähän pinnistää. Dieettiin jää vähän koukkuun, koska on kerran nähnyt miltä näyttää kireänä, niin vaikea se on hyväksyä bulkkikuntoa. Olen jalkoihin kiinnittänyt huomiota nyt parin kolmen viikon ajan ja hieman alkaa sisäreidetkin lähentyä toisiaan. Pohkeitakin tulee tehtyä enemmän kuin ennen.

Tässä viikon treenejä.

Volyymirintapäivä

Smith-vinopenkki

40kgx20
50kg*2*20
50kgx13
50kgx13
50kgx12

Penkkipunnerrus

40kgx20
50kg x 20
60kg x 20
60kgx20
60kgx20
60kgx13

Hauikset ja ojentajat taljassa

Hausiscottalja ja taljaojentaja vuoroparein:
30kgx20x4
25kgx20x4

Rintaa taljassa

Ristikkäistaljamasiina ala-, keski-, yläasennoista:
15kg x 20 x 4

Hauista loppuun

Hausimasiina:
15kgx20x4

 

Arvio treenistä: Rintaan sain helvetin hyvän tuntuman treenistä ja pumppi pysyi loppuun asti. En ehkä ihan saanut sellaisia fiiliksiä tästä mitä hain, mutta koko ajan ei voi ottaa isoilla painoilla, joten jatketaan vielä ja katsotaan mihin rinta kehittyy. Mielestäni jo vähän pyöreyttä on nähtävissä rinnan alaosissa, joka on ollut heikko kohta.

 

Volyymijalkapäivä

Heilurihacki

40kgx15x4 30 s palautukset ilman restpausea

Vaakaprässi

Noususarjat 30kg,40kg,60kg,70kg,80kg x 15 ilman sarjojen välistä paussia
Sarjat: 90kg,100kg,110kg,120kg x 15 minuutin kahden pausseilla sarjojen välissä 

Triplasarjat pystyhacki, sissikyykky, ojennukset viisi rundia kevyillä painoilla

10 toistoa x 5

Reidenkoukistus maaten

20kg x 13 x 3

Pohjepuristeluita loppuun

15 x 4

 

Arvio treenistä: Tämä oli saatanallinen treeni! Kovimpia jalkatreenejä mitä olen itselleni vetänyt vähään aikaan. Välillä kun katsoin mitä vielä pitäisi tehdä, niin meinasi usko loppua kesken. Lopun triplasarjat olivat kyllä sellaista laahustamista, että tiesi antaneensa kaiken. Jalat olivat aivan SAATANAN kipeät seuraavana päivänä ja vieläkin on domsit, vaikka treenistä on useita päiviä aikaa. Huh huh! Kokeilkaa!

 

Volyymihauispäivä

Hauiskääntö taljassa mutkatangolla

Nousut heviin 30kg,35kg,40kg,45kg,50kg,60kg,70kg,80kg x 10 ja 90kg x 6

Hauiskääntö taljassa mutkatangolla

Laskut 10-15 toistoa aina vikaa levyyn asti lähtien 90kg

Hammerit käsipainoilla

16kgx15x4

Hauiskääntö selällään maaten taljassa

Tiputuksia neljä sarjaa putkeen neljä rundia: 50kg,40kg,30kg,20kg x 10 x 4

Vatsat

4 x 15

Pohkeet 200 toistoa

Arvio treenistä: Perus haukkatreeni. Hieman katosi tuntuma treenin aikana, mikä sen sitten aiheutti, en tiedä. Oliko nuo hevit tuossa alussa vähän turhia ja pitäisi vain puristella volyymipäivänä?

 

Volyymiselkäpäivä

Negatiiviset avustetut leuat yhdellä kädellä

3 x 6-8 toistoa

Ylätalja kapealla v-kahvalla

50kg x 20 x 4

Triplasarjat ylätaljassa

Kapea kahva, leveä kahva, levein kahva 10 * 4 (maltilliset painot)

Kulmasoutu vaaka laitteessa

25kg x 15 x 4

Kulmasoutu tangolla

Puristeluja kevyillä painoilla 4x15

Pullover polviltaan

Puristeluja kevyillä painoilla  3x12 

 

Arvio treenistä: Hyvä treeni ja toiseksi paras treeni näistä volyymitreeneistä. Selkä on domsseilla ja siitä tykkään!

 

*

Se oli siinä! Tosiaan, nyt odotellaan niitä omia sivuja, niin pääsee oikeen urakalla bloggamaan ;) 

Näihin tunnelmiin :D :D :D