Kun bodari lyö

11411 näyttökertaa

Isot lihakset = vähän järkeä? Nyrkit ovat heiluneet kehonrakennuskilpailuissa!

Kreikkalainen Suomessakin syksyllä pyörähtänyt kehonrakentaja Giannis Magos tulistui nyt pidetyssä Diamond Cupissa Kreikassa. Kun Giannis ei kolmatta kertaa putkeen saanut overall voittoa, niin tällä kertaa hermot pettivät ja nyrkit heiluivat.

Moni on jo ottanutkin kantaa tähän, mm. Mika, joka bloggasi aiheesta ja totesi tällaisen toiminnan olevan täysin tuomittavaa. Itse olen samaa mieltä, että urheilijan käytökseen ei sallita tällaista.

Itselleni osui kuitenkin silmiin nimenomaan kehonrakentajan ja voimakimpun täysin arvaamaton "sucker punch", vaikkakin avokämmen läpsäisy olikin. Jonkun verran olen aiheeseen perehtynyt, siitä miten vakavia vaurioita voi syntyä arvaamattomista iskuista kasvoihin ja ennen kaikkea kaatumisesta maahan.

Ihminen voi saada aivovamman pienestäkin osumasta, jotka luokitellaan seuraavasti:

  • minkä tahansa pituinen tajunnan menetys
  • millainen tahansa muistin menetys, joka koskee vammaa välittömästi edeltäviä tai seuraavia tapahtumia
  • ohimenevä tai pysyvä hermoston oire (tuntopuutos, halvaus tms).

 "Yksikin lyönti riittää", uutisoi MTV, kun taksijonossa viuhunut nyrkki kostautui asfalttiin kaatuneelle aivovammana. Siinä voi miettiä pitkään lyöjä hetkellisen suuttumuksen seurauksena, kun uhri ei enää kävele tai pysty toimimaan normaalisti. Penkkipunnerrukseen tein jutun Joonas Rikkosesta, joka halvaantui 15-vuotiaana, ja tästäkin syystä aihe tuli mieleen.

Iso mies, bodari tai muuten vain raskasrakenteinen kaveri, voi aiheuttaa todella kovan iskun vaikkei osaisikaan nyrkkeilijämäisesti lyödä. Erityisen vaarallista lyönnistä tekee sen arvaamattomuus ja tästä johtuva tajunnan menetys. Uhri kaatuu maahan ja lyö päänsä koko ruumiinsa voimalla. Otteluissa tatami joustaa ja maahan kaatuva ei lyö yleensä vaarallisesti päätään maahan. 

Minusta on jo niin naurettavaa, että kehonrakennuskilpailuissa tuomareihin kohdistuu väkivaltaa, etten siihen ota turhaa kantaa. Tällä kertaa halusin tuoda esiin muistutuksena, että nyrkkien heittely suutuspäissään voi olla elämän muuttava juttu, joten säästetään lyönnit ammattilaisille ja otteluihin!

Lähteet:
http://www.evolutionofbodybuilding.net/watch-bodybuilder-throws-tables-and-slaps-judge-in-face-at-2016-ifbb-diamond-cup-greece/?cbg_tz=-120
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/yksi-lyonti-riitti-taksijonossa-pahoinpidellylle-miehelle-aivovamma/5753546
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00641