Krabin saaria, rantoja ja Pina Coladaa

5496 näyttökertaa

Krabin Ao Nangin rannikko ja saaret ovat hengästyttävän kauniita rantakohteita.

Ensimmäistä kertaa matkailevan Thaimaan turistin kannattaa ottaa ensimmäiseksi reissuksi johdettu muutaman saaren visiitti. Krabin alueella liikutaan joko pikaveneellä tai pitkähäntäveneillä.

Johdetut reissut ovat hyvin järjestetty ja kohtuuhintaisia - ehkä noin 25 - 35 euroa kahdelta hengeltä. Yleensä retken hintaan kuuluu kuljetus hotellille ja takaisin.

Matkalla näkee aivan uskomattoman kauniita saaria, joissa karstikivivuoret nousevat merestä pystysuorine seinineen. 

Matkat kestävät yleensä aamusta iltapäivään ja tarjolla on vettä, lounas ja hedelmiä. Mukaan kannattaa ottaa kuitenkin omastakin evästä, juotavaa, bissejä, pyyhkeet, snorkkeli ja uimakamat.

Lähisaaristossa on Krabin alueen kauneimmat rannat, joten niihin kannattaa ehdottomasti lähteä. Valkoista hiekkaa, kevyt tuuli, kauniit maisemat ja hieman vähemmän ihmisiä kuin mantereen biitseillä.

"4 Islands Tour" -reissuun kuuluin mm. Poda- ja Chicken -saaret ja lähistön Ao Phra Nang Beach, joista viimeiseksi mainittu ei oikeastaan ole saari, vaan paikallistenkin suosima ranta.

Jos ilma on hyvä ja laskuvesi on hyvin matalaa, niin yhden stopin saarten välillä pystyy kävellä hiekkasärkkiä pitkin saarelta toiselle.

Muutoin ehkä näistä Poda oli kaunein ja mukavin biitsi, johon voi mennä myös omin neuvoin.

Silloin kannattaa vain pitää huoli, että ostaa meno-paluu -lipun, joita muutamat kuskit eivät meinaa millään aluksi myydä. Tämä siksi, että paluumatka on aina kalliimpi jos sen joutuu ostamaan saarelta.

On muuten melkoisia veneitä nämä "Long-tail boatit". Veneen perässä sijaitseva valtava moottori liikkuu 180 astetta sekä ylös ja alas, jotta pitkän "hännän" propellin saa nostettua pois vedestä. 

Laivan kapteenit joutuvat nostelemaan valtavan kokoista moottoria ja istuskelemaan aivan moottorin vieressä useasti tuntikausia päivässä. Näiltä veijarilta ei tosin huumori puutu, vaan koko ajan meidän kapteeni iski silmää ja oli ilmiselvästi elementissään.

Kävimme vihdoin myös Thaihieronnassa, jonka on kuvailtu olevan halpaa ja laadukasta. Ja näin olikin, kun otimme tunnin kestävän jalkahieronnan.

Työntekijät olivat todella ammattitaitoisia ja perusteellisia. Hieronta koostui erilaisista perinteisistä syvähierontaotteista, venytyksistä, taputteluista ja myös painepisteiden painelusta.

Työntekijät ovat uskomattoman mukavaa väkeä, vaikka kielimuuri on melkoinen. Meidänkin hierojanaiset, vanhempi ja nuorempi, heittivät vitsiä milloin mistäkin arvista jaloissa ja lihasten koosta.

"Big muscle" -huutoja ja jopa yhteiskuvakin piti ottaa hierojan kanssa. 

Illalla suunnistimme toiseen päätyyn Ao Nangia ja sieltä löytyikin kiva länsimaalaisempi ravintola aivan meren rannan kupeesta. 

Samalla kun kävelimme kotiinpäin, niin meidät houkuteltiin paikalliseen klubiin, joka osoittautuikin tyttöbaariksi (Snapissa vielä ehkä jäljellä videoit menosta SC: Termis2)! Noh, juotuamme "halpa kalja", siirryimme varsinaiseen klubibaarin, jossa soikin kunnon "teknojytä" ja meno oli yllättävän "klubimainen". Bisset maksoivat sen 80-100 bahtia.

Pihalla aivan mielettömän taitavat katutanssijat pyörivät maassa kuin hyrrät ja hyppivät puolivolttia toistensa käsiltä. Hauskaa menoa, vaikka Ao Nang ei todellakaan ole nuorten bilemesta!

Pitihän se sitten ostaa paikalliselta katukauppiaalta korut, laserkynät ja sammakkofiguurit, kun meno oli niin leppoisaa. Kaikki sellaiset paikalliset, jotka pyörittävät vähänkin laillisempaa bisnestä, kertovat hyvin helposti itsestään ja perheestään.

Tämäkin ihastuttava nainen kertoi tulleensa Pohjois-Thaimaasta, jossa hänen kaksi lastaan on. Joka ilta hän puhuu lastensa kanssa ja he itkien kysyvät "milloin äiti tulee kotiin?". Valitettavasti hän pääsee vasta 3 kuukauden päästä takaisin ja sanoi sen olevan "hard". 

Kerron vielä lisää Thaimaan menosta, sillä olen jutellut jo muutamankin työläisen kanssa miten asiat täällä menevät. Hyvin silmiä avaavaa tarinaa on tullut ja nyt osaan jo vältellä mm. huijarimyyjiä, jotka myyvät laitonta feikkikamaa.

Sateet jatkuvat, joten sään puolesta ei ole ollut aivan täyden kympin loma. Onneksi päivään mahtuu kuitenkin vähän aurinkoa ja onhan se ihokin tietysti helakan punakka pilvistä huolimatta!