Synkkä ja realistinen sotaelokuva Dunkirk

Christopher Nolanin uusi tuotos haastaa tyypillisen sotaelokuvagenren ja tuo sodan ahdistavuuden valkokankaalle aivan uudella tyylillä.

Dunkirk kuvaa hetkeä toisessa maailmansodassa, jossa liittoutuneiden sotilaat ovat joutuneet perääntymään meren rannalle odottamaan evakuointia. Tilanne on toivoton, sillä apua ei ole saatavilla ja "koti", eli Iso-Britannia käytännössä näkyy kanaalin toisella puolella. 

Nolan tykkää leikitellä ajan kanssa ja niin myös Dunkirkissä. Elokuva rakentuu kolmeen osaan: viikko rannalla, päivä merellä ja tunti ilmassa. Lopuksi langat nivoutuvat yhteen ja Nolanille tuttuun tapaan elokuva pitää otteessaan aivan loppuun asti, kunnes katsoja voi lysähtää takaisin penkin pohjalle.

Dunkirk ei ole "Pelastakaa Sotamies Ryan" ja se kannattaa tajuta jo ennenkuin leffaa menee katsomaan. Elokuvassa ei mässäillä silpoutuneilla ruumiinosilla, vaan se kertoo sotatarinaa, jossa miehet ovat vain pelinappuloita. Rohkeus, isänmaallisuus, pelkuruus, häpeä - näitä tunteita kuvataan erilaisissa tilanteissa pitkin elokuvaa.

Elokuva on eeppinen sotaelokuva yrittämättä olla sitä kuitenkaan liikaa. Myöskään näyttelijöitä ei ole nostettu korokkeelle ja heidän hahmoihinsa ei pääse tutustumaan juuri ollenkaan. Tämän lienee olevan tarkoituksenmukaista, koska sotilailla ei ole persoonaa, sillä he ovat vain koneiston osia.

 ...sen yksittäisen sotilaan päätöksen pelastaa toiset vaikka uhraamalla itsensä oman maansa puolesta.

Dunkirk on kuin pieniä sotatarinoita pienistä sotilaista, joilla ei ole edes nimeä. Elokuva pystyy nostamaan esiin ihmisten rohkeuden ja velvollisuuden tunteen - sen yksittäisen sotilaan päätöksen pelastaa toiset vaikka uhraamalla itsensä oman maansa puolesta.

9/10

Erilainen ja hyvin synkkä ja ahdistava elokuva, juuri sellainen jota sota on.