Ota jalkatreenistä enemmän irti

4800 näyttökertaa

Tänään oli tarkoitus tehdä hevit jalat, mutta päädyinkin vetämään tuntemattomalle salihäiskälle kovemman luokan jalkatreenit!

Olin aikeissa tehdä tuttuun tapaan raskaan kyykyn, eli 3 x 6 ja ehkäpä 190 kiloon asti. Kaikki kyykkypaikat olivat varattuja, joten suunnistin lempilaitteeseeni, eli heilurihackiin. Halusin silti tehdä toistoja raskaammalla painolla, joten otin tavoitteeksi tuon kolme kutosta. Nousin 80 kilosta 100 kiloon ja viimeisessä sarjassa pyysin erään uuden kasvon jeesaamaan sarjassa. Hän oli samaan aikaan tekemässä normihackia.

Siinä kun muutaman sanan vaihdoin, niin hänkin pyysi auttamaan oman sarjansa. Hän sanoi, että saa tehtyä ehkä kakkosen ja loput pakkotoistolla. Noh, niin tehtiinkin. 

Sitten otin puheeksi, että hän pitkänä kaverina, kokee hankalaksi saada sitä kuuluisaa massaa lihaksiin tai ylipäätään lihaskasvua. Voima kyllä tarttuu, mutta siihen se jää. Ajattelin, että jospa vedän hänelle yhden sarjan hackissa ja katsotaan miten se menee.

Ainoana erona sanoin hänelle, että ei poimita, vaan mennään suoraan alas! 

Teimme samalla painolla, hän teki muutaman oman, mutta kun puhti loppui kesken, niin emme tällä kertaa "poimineet" ykkösiä pienten rest-paussien kera, vaan mentiin SUORAAN alas jatkuvalla liikeradalla. Sama kahdeksan toistoa, mutta ilman toistojen välistä puuskutusta ja taukoa.

Kaverin tavoitteena oli myös tehdä "voimatreeni", mutta kysyin häneltä, että miksei sitäkin voi tehdä jatkuvalla tempolla? Näin sitten innostin häntä tekemään kolme sarjaa lisää hackia, jossa teimme neljä toistoa yksin ja neljä pakkotoistoa jatkuvalla liikeradalla. Loppun vielä 20 toiston hapotus kevyillä.

Siitä hyppäsimme jalkapärssiin, etsimme sellaisen painon jolla tulee 20 toistoa ja aloimme paukuttamaan. Teimme vuorotellen ilman mitään turhia palautteluja niin monta toistoa kuin meni. Minulla löytyi tietysti hieman enemmän kestävyyttä, koska alla oli vain se 3x6, mutta kaverilla alkoi puhti loppumaan, mutta aina vain pari toistoa lähti jokaisesta sarjasta.

Tulipa hyvä mieli, kun pääsi vaikuttamaan kaverin treeneihin, joista hän alunperin vähän antoi negatiivista palautetta, että "kun tämä ei toimi". 

Teimme varmasti noin kymmenen sarjaa samalla painolla ja aina niin monta toistoa kuin meni. Pikkuhiljaa toistot alkoivat vähentyä ja kun kaveri teki failuren viidennessä toistossa, niin tein kolmen sarjan pudotuksen hänelle aina ottaen 50 kiloa pois per puoli tyhjään kelkkaan asti.

Enpä ole niin märkää collagea nähnyt vähään aikaan ja kaverin olemuksesta näki, että NYT on tehty jalkoja! Muutin siis "voimatreenin" raskaan painon treeniksi, mutta pitämällä saman intensiteetin kuin pumppitreenissä. Se ei vaatinut mitään muuta kuin henkistä tsemppaamista, kaveria spottamaan pakkotoistoissa ja muutaman pudotuksen.

Tulipa hyvä mieli, kun pääsi vaikuttamaan kaverin treeneihin, joista hän alunperin vähän antoi negatiivista palautetta, että "kun tämä ei toimi". 

Päivän hyvä teko tehty :)